Torstain omituisten treenien jälkeen päätin pitää Saran kanssa pari lepopäivää. Perjantaina ei siis tehty mitään lenkkeilyä kummempaa. Kuitenkin lauantai-iltana rupesi näyttämään siltä, että neiti tarvitsee tekemistä, joten noutokapula, juustoa sekä pallo treeniliivin taskuun ja koira mukaan. Sara oli aivan ratkeamaisillaan innosta ja matkalla läheiselle hiekkakentälle teetin sillä tätä hyödyntäen muutaman askeleen korkeavireistä seuraamista. Kentällä oli samaan aikaan pari nuorta miestä pelaamassa palloa, mutta ajattelin, että me mahdutaan hyvin toiseen päähän ja samalla saadaan tehtyä häirötreeniä.

Ensin pari yksinkertaista kapulanpitoharjoitusta ja sitten noutoa lyhyeltä matkalta. Sujui muuten oikein hyvin, mutta vähän tarvitaan vielä lisää malttia kapulan pitämiseen. Mutta edistystä tapahtuu tässä koko ajan! Pari kertaa heitin kapulaa vielä vähän kauemmas, sinne meinasi karata ennen käskyä, mutta pysyi kuitenkin paikallaan kun komensin ja lähti sitten käskystä innokkaasti liikkeelle.

Liikkeestä maahanmenoa otin avoimen tyyliin, eli palasin ensin muutaman metrin koiran taakse ja sitten takaisin sen viereen. Ei ongelmia. Liikkeestä seisominen samalla lailla olikin sitten vähän haastavampi, mutta sekin paranee koko ajan. Saralla oli vaan virtaa niin älyttömästi, ettei se meinannut millää malttaa pysähtyä seisomaan. Tästäkin saatiin kuitenkin pari onnistunutta suoritusta.

Pitkästä aikaa otin myös seuraamista. Se oli ihan parasta, ainoastaan yhden pysähdyksen missasi. Käännökset kaikkiin suuntiin oli tosi hyvät ja tempon vaihdokset tosi energiset. Tässä vaiheessa Mikko ja Piko tuli kentän laidalle katsomaan, mutta Sara ei häiriintynyt tästäkään, vaan teki mun kanssa hienosti hommia koko ajan. Loppuun vielä kaukokäskyt (ekaa kertaa ns. koemaisesti ulkona), toisessa istumaan nousussa tuli ihan vähän eteenpäin, muuten oikein mainio setti. Sitten vapautus Pikon luokse leikkimään.

Huomaa kyllä, että syksyn kirpeät kelit on Saran mieleen. Sille jäi näidenkin treenien jälkeen edelleen intoa ja virtaa tehdä. Toki siinä sitten vähän kärsii keskittyminen, kun vauhtia on niin paljon. Mutta se on pientä, pääasia että tekemisen riemua löytyy. Ja kaikkein parasta oli huomata, että Sara malttaa kuitenkin keskittyä siihen mun kanssa tekemiseen eikä koko ajan seuraa ympäristön tapahtumia. Ohi meni useampaankin kertaan koiranulkoiluttajia ja muita iltakävelyllä olleita, naapuritalon pihalla oli jotkut juhlat yms., mutta Sara ei näistä välittänyt tuon taivaallista.

Olen todella iloinen avon liikkeiden tämän hetkiseen tilaan. Meillä on koko talvi aikaa harjoitella, mutta ne on nyt jo niin hyvät (luoksetulo poislukien), että menisivät kokeissa läpi!