Vaikka blogin päivityksessä olenkin laiskotellut.

Viikon sisään ollaan otettu kolmet kotitreenit ja niissä treenattu oikeastaan kaikkia avoimen liikkeitä joissain muodoissa ja eri kombinaatioina.

Seuraaminen: Todella kivasti edistystä. Olen malttanut pysyä ihan pienissä pätkissä, paljon kääntymisiä ja pysähtymisiä sekä tietenkin paljon palkkaa, ja saanut Saralle siihen hyvän vaihteen ja fiiliksen. Välillä sillä tuppasi vire laskea samantien, kun antoi "seuraa"-käskyn, niin nyt se skarppaa ja ryhdistäytyy siitä. Lisäksi kontakti pysyy paremmin tasaisena (toki ollaan häiriöttömässä tilassa, mutta silti).

Jäävät liikkeet: Näissä olen lähinnä tehnyt ylläpitotreeniä, eli nopeaa ja täsmällistä regointia, sisällä kun ei mahdu kauheasti koko liikettä suorittamaan. Toisaalta, eipä niissä mitään suurempaa ongelmaa edes ole, joten mitä suotta hinkkaamaan.

Luoksetulo: OIkean paikan vahvistamista ja törmäyksen poisjäämistä. Ei mitään ihmeitä, ei tätäkään sisällä oikein mahdu sen kummemmin ottamaan.

Nouto: Tässä on tehtty monenlaisia harjoituksia: kapulan pitoa ja nostoa, lähempää ja kauempaa hakemista, palautuspaikan varmistamista. Hyvinä hetkinä menee tosi hienosti, huonoina sinne tulee kaikenlaisia Saran omia kuvioita (mm. piruetteja takaisintulomatkalla...) ja vähän sitä pureskelua edelleen. Mutta yleisfiilis on, että eteenpäin mennään koko ajan.

Kaukokäskyt: Näissä olen tehnyt erilaisia palkkaamisia, mm. pallon heittoa, ja nyt siihen istumaannousuun on tullut jo parempi varmuus. Yhdet treenit tosin meni ihan puihin, en tiedä missä Saran ajatus oli, mutta se ei millään noussut istumaan, ennen kuin kävin sen itse nostamassa. Jätettiin silloin homma siihen. Sitä ennen ja sen jälkeen ei mitään ongelmaa. Viimeiset treenit tästä on varmaan parhaat ikinä. Ei valumisia tai muita suuria ongelmia muutenkaan.

Hyppy: Hyppyesteenkin kaivoin pitkästä aikaa esiin yhteen treeniin. Tässä ei tullut mitään ongelmia vastaan, korkeintaan ainoastaan se, että Sara voisi jäädä vähän kauemmaksi esteestä, jolloin sille itselleen olisi paluuhyppy helpompi. Mutta liikkeenä sinänsä ei mitään vikaa.

Paikallamakuuta meidän on vähän vaikeaa treenata koekuntoon ilman koirahäiriötä. Kotona Sara on kyllä tottunut siihen, että joutuu makuulla odottamaan esim. ruokaa ja välillä ulospääsyäkin niin, ettei näe mua, joten mun piiloon meneminen ei ole mikään ongelma. Mutta tätä ehdimme treenaamaan ryhmässä hyvin alkuvuodestakin, luotan että muuten paikallamakuu pysyy sellaisena kuin se koko kesän ajan oli. Paikallamakuuta ajatellen olen kuitenkin erikseen treenannut sivulta maahan ja maasta sivulle -siirtymisiä.

Torstaina Sara pääsi pitkästä aikaa leikkimään vanhan kaverinsa Bonon (Fardarrigh Zen Garden) kanssa. Ne on kyllä hauska parivaljakko ja kyllä huomaa, että iiriläisillä synkkaa keskenään parhaiten. Niillä on hyvin mutkattomat ja tasavertaiset välit, vaikka Sara narttuna varmasti sanoisikin tarvittaessa viimeisen sanan. Tunnin pellolla juoksemisen jälkeen Sara nukkui tosi onnellisen näköisenä loppuiltapäivän.

Bono