Terveiset uudesta punaisesta tuvastamme! Tosiaan, uusi kotimme on punainen, vaikkei nyt ehkä tupa kuitenkaan. Toistaiseksi elämme vielä muuttolaatikoiden keskellä, mutta ehkäpä tässä pikkuhiljaa tavarat löytävät omille paikoilleen ja saamme uudet huonekalut koottua.

Kovan muuttostressin keskellä olen saanut kuitenkin suurta lohtua ja helpotusta punaturkkien rennosta asenteesta elämään, siihen viittaa otsikkokin. Erityisesti Saralle kelpaa mikä tahansa paikka, mihin pieni irski mahtuu käymään kerälle nukkumaan ja jossa on tilaa ruokakupille. Rillariini seurailee jonkin verran meidän kaksijalkaisten kulkemisia ja mieluiten asettuu näköyhteyden päähän lepäämään, mutta se menköön vielä pentuiän piikkiin, Piko-pappa sen sijaan on ollut tapansa mukaan vieraassa paikassa levoton ja on erityisesti tänään ollut sitä mieltä, että voitaisiin mennä jo takaisin omaan kotiin. No, kyllä sekin siitä varmasti asettuu taloksi, kun saadaan vielä vähän enemmän tilaa tänne ja koirille oikeasti omat lepopaikat myös alakertaan. Yläkerrassa niillä on käytössä kokokaan toinen makuuhuone, tai joutuvat sen kyllä tietokoneen kanssa jakamaan, ja ainakin toistaiseksi viettävät siellä yöt ja yksinolot. SIellä on vanha tuttu sohva koirien nukkumapaikkana helpottamassa kotiutumista. Tilaahan meillä on täällä 35m2 enemmän kuin vanhassa kodissa, eli suorastaan ruhtinaallisesti! Lenkkimaastotkaan eivät ainakaan huonontuneet, nyt pääsemme jopa suoraan Vantaanjoen varteen ilman isojen teiden ylityksiä tai alituksia. Tosin osin vanhoja tuttuja reittejä kuljetaan edelleenkin, sillä matkaa vanhaan kotiin on vain 3km.

Hieman saavat koirat opetella uusia rutiineja mm. sisäportaissa rauhallisesti kulkemista (Rilla juoksisi niitä edestakaisin jos vain saisi) ja senpä takia koirat saavat niissä kulkea vain luvalla. Samoin sisälle tullessa eteisessä pitää odottaa kuivauspartiota ja uloslähtiessä ulkoportailla pitää pysähtyä odottamaan, että minäkin pääsen ovesta ulos, eikä syöksyä suuna päänä remmin mittaa pihalle. Rilla yllätti tänään positiivisesti ja jäi ihan oma-aloitteisesti seisomaan eteiseen, eikä edes yrittänyt pidemmälle. Näemmä edes jotkut asiat menevät helposti perille :D.

Tytöt pitäisi ehtiä trimmaamaankin tässä jossain välissä. Saran vedin pohjavillalle tuossa loppukesästä ja se kaipaakin oikeastaan vain siistimistä. Rilla pitäisi sen sijaan laittaa pikku hiljaa näyttelykuntoon, sillä ensimmäinen kehäkoitos on jo ihan nurkan takana! Rillalla on kyllä ihana turkki, todella tiivis pitkänäkin ja kirkkaan oranssi suorastaan. Tummaan Saraan verrattuna se tosin välillä näyttää melkein blondilta. Rillalla oli hetki sitten varsinainen koipeliinikausi, mutta se ei kestänyt kauaa, vaan kasvu tasoittui aika nopeasti taas. Edelleen korkeutta on muuten vähemmän kuin Saralla ja välillä tuntuu, ettei kasva ollenkaan, kun tuntuu kaikin puolin Saraa pienemmältä (ja Sara on kuitenkin varsin ideaalin kokoinen, ei missään nimessä iso!), mutta nyt se on kasvanut myös pituutta, vaikka luulen että Sara ja suhteessa rungoltaa pidemmäksi loppujen lopuksi. Mutta on ne jo sen verran samankokoiset, että välillä joudun kaksi kertaa katsomaan, kumpi irski siihen viereen tulikaan. Luonteen osalta ei vielä pysty sanomaan senkään vertaa kuin ulkonäön, mutta kaikkeen siihen, mitä on tullut vastaan, olen ollut tyytyväinen. Rilla on aina iloinen, ihanan reipas ja varsin sisukas tyyppi. Treeneissä palkkautuu sekä nameillä että taisteluleikillä, vaikka jälkimmäistä ei vielä olekaan käytetty pahemmin muuten kuin nostattamiseen. Tiettyjä eroja Saraan verrattuna on havaittavissa, Rilla ei ole ihan niin kiihkeä ja kuumeneva kuin Sara, puolensa ja puolensa tällä. Keskittymiskyky tässä iässä on selvästi parempi kuin Saralla, vaikka sitten taas joissain jutuissa on paljon pentumaisempi kuin mitä Sara oli samanikäisenä. Kai se paikka lauman "vauvana" vaikuttaa kuitenkin. Rilla saa kuitenkin rauhassa kasvaa ja kehittyä ja keskittyä pääasiassa perusasioihin, mikään kiirehän meillä ei ole mihinkään.

Loppuviikosta lupaan tarkempaa treenipäivitystä vihdoin molempien osalta!