Rilla Ilona Riiviölapsi, MiniRilla, Murunen. Rakkaalla kakaralla on monta nimeä. Riiviö täytti viime viikolla vuoden ja siirtyi teinikoirakategoriaan. Itse asiassa tällä hetkellä tuntuu hassulta puhua riiviöstä, koska Rilla todellakin on rauhoittunut juoksujen jälkeen hyvin paljon. Voi olla, että sillä on pieni valeraskaus ja senkin takia on vähemmän elohopea kuin aiemmin, mutta yhtäkaikki, rauhoittumista on tapahtunut! Enää ei tarvitse koko ajan häärätä, riehua ja riiviöidä aikuisia koiria. Rilla osaa itse käydä lepäämään silloin kun mitään ei tapahdu ja aika usein se "oma paikka" löytyy mun kainalosta.

Ihan erityisesti kuitenkin iloitsen siitä edistymisestä, mitä on tapahtunut lenkeillä. Kuten aiemmin kerroin, olen viime aikoina panostanut oikein urakalla hihnakäytökseen ja kaikkien koirien osalta ohitustilanteisiin. Ja jippii, sehän tuottaa kuin tuottaakin tulosta! Esimerkki eiliseltä: olin molempien tyttöjen kanssa ensin erikseen lenkillä ja illalla vielä yhdessä molempien kanssa, eikä yhdessäkään ohitustilanteessa noussut kierrokset, kadonneet korvat totaalisesti tai tapahtanut mitään ikävää. Vaikka ohitimme useita rähjääviä koiria, tytöt pysyivät nätisti omalla paikallaan sivulla ja ihan hiljaa! Toki ahkeralla namipalkkauksella on oma sijansa tässä tuloksessa, mutta väliäkö sillä.

Seuraava panostuksen kohde onkin sitten vieraiden ihmisten kohtaaminen rauhallisesti. Rilla kun rakastaa kaikkia ja riemuitsee ylitsevuotavasti, jos saa joltain vieraalta huomiota. Näyttelyssäkin se meinasi kiivetä tuomarin syliin, mutta onneksi se jäi vain yritykseksi. Ihmisten ohittaminen sujuu kyllä oikein mallikkaasti, mutta jos joku erehtyy sanomaan jotain tai ottamaan muuten kontaktia, kakarakoira ratkeaa liitoksistaan. Onneksi tähän varmasti auttaa myös aika, mutta harjoittelemme näitä tilanteita joka tapauksessa. Välillä tuntuu, että Rilla on katsonut Pikosta mallia, sillä Piko on samanlainen, asteen pahempi vain...

Kulunut vuosi on kyllä ollut hyvin tapahtumarikas ja mennyt hirmuista vauhtia. Muistan erittäin hyvin sen hetken, kun kuulin pentujen syntyneen ja että yksi tytöistä voisi olla meidän uusi laumanjäsen. Kävin katsomassa pentuja, kun ne olivat 3, 4 ja 6 viikon ikäisiä ja vasta viimeisellä kerralla varmistui kuka tytöistä muuttaa meille. Tuttu arki kahden "järkevän" aikuisen koiran kanssa heitti sillä hetkellä kuperkeikkaa, kun tämä pieni pyörremyrsky marssi kotiin häntä pystyssä ja hurmasi minut ja ehkä pikkuhiljaa myös muut :D. Koirien keskenäiset välit ovat tähän asti olleet koko ajan hirmu hyvät, itse asiassa olin varautunut etukäteen pidempään sopeuttamiseen. Sara suhtautui alusta asti pentuun todella hienosti, vaikka toki ensimmäisinä päivinä hieman nyrpeästi ja Pikokin kauhisteli lähinnä naskalihampaita, kiltti kun on niin se ei sanonut pennulle koskaan, eikä vieläkään, yhtään mitään. Nyt kun Rilla on jo täysikasvuinen (ne on muuten Saran kanssa täsmälleen saman korkuiset) ja selvästi ei-enää-pentu, Sara on ruvennut vaatimaan kakaralta jonkinlaisia käytöstapoja eikä katso enää kaikkea koheltamista tassujen läpi. Mutta myös Rilla on ruvennut saamaan tolkkua päähän, että siinä vaiheessa kun Sara sanoo, niin se tulee aiheesta ja sitä kannattaa uskoa. Kylki kyljessä ne nukkuvat ja remuavat ja painivat yhdessä..

Luonteiltaan nuo ovat melko erilaisia. Sara on hieman tosikko, itsenäinen oman tiensä kulkija, joka sisällä ollessa ottaa rennosti mutta ulkona on täynnä tulta ja tappuraa. Saralla on työkoiran moottori ja maratoonarin mieli. Se kulkee väsymättä ihan niin pitkään kuin kuljetaan, käy levolle kun pysähdytään ja jatkaa matkaa kun siltä näyttää. Sara on erittäin vilkas olematta tippaakaan adhd tai häslä. Rilla taas on alati iloinen hömppä, jolle sisällä rauhoittuminen on opetettu erikseen ja joka sitten taas ulkona osaa olla tasainen ja lunki. Mutta se syttyy kuitenkin nollasta sataan tilanteen niin vaatiessa. Rillalle kaikki on leikkiä, siinä missä taas Saralle työ on vakava asia. Rilla on aivan eri tavalla minun perääni. Kun Sara painelee ihan niin kauas kuin kulloisellakin hetkellä parhaalta tuntuu (paitsi että sille on hyvin vahvasti paukutettu se, että luokse on tultava, joten se tulee, kunhan siitä saa namia), niin Rilla pitää koko ajan silmällä, ettei joudu liian kauaksi. Tosin se liian kaukana oleminenkin vaihtee ja on se kerran päässyt pupujahtiinkin... Mutta siinä missä Sara on lonely rider, niin Rilla kyllä seuraa minun liikkeitäni. Rillan aavistelisin olevan vähemmän vilkas kuin Sara, mutta se on taas huomattavasti enemmän adhd, vaikka siihenkin on nyt tosiaan tullut pientä muutosta. Rilla on erittäin taistelutahtoinen ja kun Saran taistelutahtoisuus liittyy ensisijaisesti työhön, Rillalla se liittyy ihan mihin vain. Odotan kyllä suurella mielenkiinnolla, jos vaikka ensi vuonna pääsisin Rillan kanssa luonnetestiin, että meneekö oma arvio sen suhteen miten paljon metsään, kun kuitenkin kuvittelisi koiranlukutaidon kehittyneen tässä muutaman vuoden aikana. Saran kanssahan yllätyksiä tuli ja pääasiassa niitä positiivisia yllätyksiä.

Toivottavasti Rillan sisarukset ovat tuoneet perheilleen yhtä paljon menoa ja meininkiä ja hauskoja hetkiä, kuin mitä me olemme saaneet kokea valloittavan Rilla Reippaan kanssa. Iloiset synttärionnittelut kaikille!