Syyskuu toi mukaan syyssään ja edellisen viikonlopun kesä tuntuu vaihtuneen kertaheitolla sateeksi ja tuuleksi. Onneksi pahin myräkkä osui lauantaille ja sunnuntaina saatiinkin esiintyä ihan kelvollisessa ja loppuosalta jopa erittäin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä Tuomarinkylässä.

Saksalaiselle kasvattajatuomarille H.E. Grüttnerille oli ilmoitettu 7 irskiä, joista paikalla 3 urosta ja 2 narttua. Uroksissa espanjantuliainen Churro nappasi ensimmäisen SERTinsä ja oli PU2, Elmeri valioluokasta jälleen PU1. Nartuissa Rilla ja Ussi molemmat luokissaan ERI1+SA ja PN-kehässä meinasin taas pudota hämmästyksesta, kun tuomari laittoi Rillan ykköseksi! ROP-kehässä siis toistui siltä osin viime viikkoinen, että Elmerin ja Rilla olivat vastakkain. Mutta nyt Rilla nousi ROP:ksi asti!! Ja sertikokoelmakin kasvoi tätä myötä kuuteen :). Ryhmäkehäänkin jäätiin, ilman mitään menestystä tietenkin, mutta kiva siellä isossa kehässä on aina päästä pyörähtämään

Kiitos kaikille jälleen kerran kivasta päivästä :).