Pieni kisaväsymys jo vaivasi, kun suunnattiin Jetan ja Jaanan kanssa Porvoon näyttelyyn sunnuntaina. Taas meitä kyllä suosi sää, kun lauantaina oli satanut pitkin päivää, mutta nyt aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta koko päivän!

Kehän laidalla törmäsimme saman tien Ninaan ja parsoneihin Mimiin ja Maisaan, jotka olivat juuri suoriutuneet omasta kehäosuudestaan hienosti, kun Maisa oli ROP-pentu ja Mimi VSP kera ensimmäisen SERTinsä! Onnittelut vielä ja nyt sitten se sertiputki vain auki ;). Meillä taas oli vähän sellaiset tunnelmat, että ihan sama mitä tulee. Irskejä oli ilmoitettu tuomari Vesa Lehtoselle 5, 1 uros ja 4 narttua (joista Sissi tosin edelleen kynsivamman takia kehästä poissa). Päivän ainoat ERIt ja SA:t tuli sitten Rillalle ja Ussille. Ussi oli ROP ja Rillalle jälleen SERT! Se oli nyt viides putkeen ja seitsemäs kokonaisuudessaan. Arvostelu oli jälleen kerran samaa erinomaista kuin aina ennenkin ja Rillan kanssa oli taas miellyttävä olla kehässä, siitä onkin tullut varsin mukava kehäkaveri! Päivän päätteeksi Ussi otettiin ryhmäkehässä vielä jatkoon, mutta ei sitten sijoitusta tullut kohdalle kuitenkaan. Joka tapauksessa meillä oli onnistunut ja erityisesti hauska näyttelypäivä.

Tähän loppui sitten ulkonäyttelyt ja lokakuussa jatkuu sitten taas meno sisänäyttelyissä. Kiitos kaikille kesän aikana kehän laidalla seuraa pitäneille, uusille ja vanhoille tutuille!