Vihdoin Vuodatus on saanut itsensä sellaiseen tilaan, että päivittämistä kannattaa edes yrittää ilman hermojen menettämistä. Siispä pikakelaus muutamiin lähikuukausien tapahtumiin.

Viime vuosi laitettiin pakettiin Messarin kahden päivän näyttelyissä. Lauantaina Helsinki Winnerissä Rillalle tiukalta tuomarilta tulos ERI1 ja titteli jäi SA:n päähän, kun oli ainoa ERI:n saanut narttu. Churro sai ainoan SA:n ja oli ROP kera titteleiden. Sunnuntaina Rilla ERI1 SA VaSert, eli oikein mallikas päätös hienolle vuodelle. Tittelit menivät Reimalle, joka päätti tähän näyttelyyn upean kehäuransa ja Sissille sekä junnuissa Churrolle.

Tammikuussa tämän vuoden näyttelykausi alkoi tuttuun tapaan Turusta. Pitkän odottelun päätteeksi Rilla oli melko mallikkaasti kehässä, vähän meinasi pistää hulinaksi, mutta kuitenkin kelvollinen AVO ERI1 SA (avoimessa 2 koiraa) ja "PN5". Enemmän pitäisi päästä treenaamaan häiriössä, kun Rilla on pääasiassa kiinnostunut takanaolevasta tai viereisesti kehästä...

Tammikuun lopussa ihana Sara täytti 8-v ja on nyt sitten virallisesti veteraani. Leikkimielisesti kutsumme häntä mummoksi ja vanhukseksi, harmaata kun on jo naamassa aika paljon. Tosi asiassa se harmaa on ainoa asia mistä ikä Sarassa näkyy, vauhti sillä ei ole hidastunut tippaakaan. Epäonneakin synttäreihin liittyi. Juhlinnan tiimellyksessä tuli vähän riitaa lelusta ja Piko puri Saraa etujalkaan. Seurauksena kaksi syvää haavaa ja niiden tikkaus seuraavana päivänä. Jalka parani onneksi hyvin ja Sara oli erinomaisen helppo potilas.

Viikko tikkien poistamisen jälkeen huomasin, että Sara on jostain kipeä. Ensin luultiin, että se kiljaisee toiseen takajalkaan koskemisesta, mutta sitten löysin sen nivusesta patin, joka oli selvästi kipeä. Äkkiä taas lääkäriaikaa varaamaan ja kauhunsekaisin tuntein odotettiin ensin patin poistoa ja sitten vielä patologin lausuntoa. Onneksi tulos oli tulehdusreaktio ihonalaiskudoksessa, ei siis mitään pahanlaatuista. Mahdollisesti seurausta niistä synttärijuhlista. Tästäkin operaatiosta Sara parani hyvin, vaikka poikkeuksellisesti tarvitsi kipulääkettä pidempään kuin yleensä operaatioiden jälkeen. Mutta tikkien poiston jälkeen ainoa tapahtumasta muistuttava on toistaiseksi vielä varsin kalju kylki ja kunnon arpi.

Rillan kanssa käytiin virallisisissa terveystutkimuksissa 27.2.. Silmät terveet, polvet 0/0, kyynärät 0/0. Lonkat kuvannut lääkäri arvioi A:ksi, mutta virallinen tulos on B/B. Lonkat ovat kuitenkin täysin tiiviit ja pallo ja malja sopivat täysin yhteen, eli lähinnä pieni kauneusvirhe tuo kirjain. Silmät toki tullaan tutkimaan vielä useamman kerran ja sydän ja kystinuriakin tutkitaan vielä jossain vaiheessa, mutta tähän mennessä ei voi muuta kuin olla hyvin tyytyväinen Rillan terveyteen. Sen kanssa kun on käyty rokotusten ja yhden tapaturman lisäksi lääkärissä ainoastaan kerran! Osteopaatilla on käyty yhteensä kolme kertaa, joista vikalla kerralla ei löytynyt enää mitään hoidettavaa. Jossain vaiheessa käymme kyllä taas tarkastuskäynnillä, sen verran rämäpäinen tuo Riiviö on liikkeissään, ettei tälleiltä ja törmäilyiltä voi välttyä...

Nyt sitten odotetaan jo kevättä, seuraavia synttäreitä ja näyttelyitä...