Pitkä talvi oli täynnä surua.

Papan poismenon jälkeen Saralta löytyi rutiinitarkastuksesa sydämestä sivuääni ja Rillan lähisuvussa tuli esiin vakavia sairauksia, joten kyyneliä on meillä riittänyt. Raskain mielin päätimme jättää Rillan pois jalostuskäytöstä, vaikka se itse onkin ollut tähän asti täysin terve, ja niinpä se siirtyi minun omistukseeni. Sara 9,5-v viettää edelleen täyttä ja aktiivista elämää, mutta sydämen tila käydään jossain vaiheessa tarkastamassa ultrassa. 

Kevään ensimmäinen valonpilkahdus oli Liettuan Voittaja -näyttely Vilnassa maaliskuussa, jossa Rilla oli kahten päivänä ROP, sai sertit ja cacibit sekä tittelit LT MVA ja LTV-14. Rilla oli aivan mahtava reissukoira ja tämä matka vakuutti minut lopullisesti sen hyvin tasapainoisesta luonteesta. 

Mitään uutta pentua meillä ei ollut suunnitelmissa, ei ainakaan tälle vuodelle, eikä itse asiassa edes irskiä jos ihan tarkkoja ollaan. Mutta niin meille sitten Vapun jälkeisenä sunnuntaina, hirmu pitkän matkan Venäjän Volskista Moskovan kautta matkustaen, saapui 4kk vanha irskipoikanen Nezhnoye Plamya Zorro. Parin päivän ihmettelyn jälkeen hän sai kutsumanimekseen Oskari. Rilla oli aluksi riemuissaan uudesta leikkikaverista, mutta Sara yllättäen inhosi tulokasta ensimmäisen viikon ajan. Sitten osat kääntyivät, Sara tulee Oskarin kanssa erinomaisesti toimeen mutta Rilla sen sijaan ei arvosta poitsun rajua leikkityyliä ollenkaan ja viettääkin suurimman osan ajasta sohvan tai nojatuolin alla.

Luonteeltaan Oskari on reipas ja utelias, erittäin vauhdikas ja aktiivinen. Uusiin ihmisiin Oskari suhtautuu kohteliaan ystävällisesti, tuttuihin riumukkaaasti. Vieraisiin koiriin... no sanotaanko, että onneksi mulla on ollut Sara, siihen verrattuna mikä tahansa on helppo :D. Eli kaikki pitäisi päästä moikkaamaan ja vastalause on kovaääninen, kun niin ei tapahdukaan. Ohituksia siis treenataan nyt ja varmasti vielä pitkään tulevaisuudessa. Yksinolot sujuvat nyt hyvin ja sisäsiistikin on ollut jo pitkään, joten siinä mielessä tällainen hieman isompana tullut pentu on mukavan helppo. Iso Oskari tosiaan on, toivotaan,  että jää alle 50 cm:in. Muutamaan pentuluokkaan ollaan näyttelyihin menossa, mutta varsinaiset tulevaisuuden toiveet on tällä kertaa muissa lajeissa. Luonne totisesti vaikuttaa lupaavalta. Ja näin ensimmäistä urosta itse kouluttavana voin sanoa, että on niin helppo noihin tyttöihin verrattuna! Mutta parasta Oskarissa kuitenkin on, kun se kiipeää mun kainaloon ja suukottaa. Kultainen poika!