Daryan ja Koiton ensimmäinen kehäesiintyminen oli Helsingin pentunäyttelyssä Tuomarinkylässä heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Näyttelyyn oli ilmoitettu yhteensä 4 irskinaperoa, kaksi pikkupentua ja kaksi isompaa. Tuomarina oli terrierituomari Maija Mäkinen. 

Molemmat penskat suoriutuivat ensimmäisestä kehäpiipahduksestaan hyvinkin kunnialla, molemmille KP ja Koitolle VSP-pysti. Darya hävisi kaksi kuukautta vanhemmalle nartulle oikeutetusti, mutta tuomari kehui kaikkia pentuja vielä kehän jälkeen kovin ja meidän pentuja ihan erityusesti liikkeistä. Vähän vielä saavat vain kasvaa raameihinsa. Molempien arvostelut olivat todella erinomaiset ja totuudenmukaiset. Koiton pitää hieman harjoitella hampaiden näyttämistä, mutta muuten se esiintyi oikein mallikkaasti ja reippaasti. Darya liikkui todella kauniisti Elinan handlaamana. 

Kovassa helteessä penskat eivät oikein jaksaneet enää tsempata kehän jälkeen, joten poseeraukset jäivän toiseen kertaan. Nämä kuvat ovatkin sitten pentujen puolivuotiskuvat :)

 13557855_10154292368419710_1736852564258

Koitto 6 kk, kuva Jukka Toivanen

13615085_10154297163754710_8402788130769 13592210_10154342187289265_7482972213207

Darya 6kk, kuva Elina Kokkonen

Seuraavan kerran kehässä ollaan erkkarissa kuun lopussa. Toivottavasti siellä nähdään mahdollisimman paljon irskejä!