Palasimme torstaina kotiin Pirkanmaan kierrokselta. Alunperin suunnitelmana oli kulkea reitti Parkano-Seitseminen-Riuttaskorpi-Helvetinjärvi-Ruovesi 10 päivän aikana, mutta koska edellisen viikonlopun reissaamiset painoivat, päätimme suosiolla siirtää lähdön tiistaille ja lyhensimme reittiä keskeltä yhden päivämatkan verran. Lisäksi hurja helle torstaina pakotti meidät jäämään päiväksi Seitsemisen portille. Yhteensä matkaa kertyi n. 110 km ja päivämatkat olivat pituudeltaan 10-16 km. Pidimme päivän aikana aina yhden pidemmän lounastauon laavulla tai tulipaikalla sekä lyhyempiä juoma- ja hartioidenpyöritystaukoja tarpeen mukaan. Juomaveden puhdistimme järvistä ja joista vedenpuhdistimella, joka osoittautui kyllä todella välttämättömäksi kapineeksi.

Sara oli jälleen kerran aivan loistava reissukoira. Sen kanssa matkustaminen on aina ollut helppoa ja myös vaelluksella se oli ihan omassa elementissään. Toki se oli päivätaipaleiden jälkeen aina tosi väsynyt, mutta koskaan se ei valittanut mistään, ei kelistä eikä huonosta maastosta, toisin kuin me ihmiset… Teltassa ja myös laavussa nukkuminen kävi kuin vanhalta tekijältä. Saralla oli oma makuualusta mukana, jolle se kävi kiepille ja muutamana viileämpänä yönä käpertyi mun kylkeen makuupussiin. Sitkeä ja vähään tyytyvä, sitähän irski on alunperinkin ollut.

Saavuimme Parkanoon tiistaina aamupäivällä bussilla. Teimme vielä viimeiset ostokset ja söimme hyvin ennen matkaan lähtöä. Reitin alku kulki pitkin Paroonin taivalta, joka on Pirkan taipaleen osa Parkanosta Seitsemiseen. Reitti oli paikoin huonosti merkittyä ja lisäksi osin turhan vaikeakulkuista. Me eksyimme muutama kilometri lähtöpisteestä, kun reittimerkit loppuivat Y-risteyksessä, teimme lopulta muutaman kilometrin ylimääräisen lenkin ja jouduimme jäämään yöksi kauemmaksi Seitsemisestä kuin oli tarkoitus. En voi siis suositellä tätä pätkää kuljettevaksi, mutta meille se oli nyt ainoa vaihtoehto, kun lähemmäksi Seitsemistä ei pääse kesä-aikaan bussilla. Toisena vaelluspäivänä reitin huonokulkuisuus ryydytti meidät niin täysin, että kun vielä tiesimme seuraavan päivän olevan todella helteinen, jäimme suosiolla huilimaan päiväksi. Kävimme kuitenkin torstaina tutustumassa Seitsemisen luontokeskukseen ja teimme pienen lenkin kansallispuiston puolella upeassa metsässä.

Seitsemisessä vietimme sitten kokonaisuudessaan neljännen päivän (perjantain). Kuljimme luontokeskuksesta Koveron ja Multinharjun kautta Liesijärven telttapaikalle. Maisemat olivat todella upeita, metsä oli suurelta osin ikivanhaa soiden täplittämää aarniometsää ja reitti mukava kulkea, vaikkei maastoa harjuille nousuineen voikaan helpoksi sanoa. Uimme sekä Koverolla, että Liesijärvellä, jonne jäimme yöksi. Harmillisesti jouduimme lyhentämään reittiä juuri Seitsemisen osalta, näkemättä jäi mm. lintuharrastajan näkökulmasta mielenkiintoinen Soljastensuo. Tänne pitää siis vielä tulla takaisin.

 

 Lauantai-aamuna jätimme Seitsemisen taakse ja jatkoimme Pirkan taivalta pitkin kohti Riuttaskorven virkistysmetsää. Tämä reitti, kuten kansallispuistonkin reitit, oli erinomaisesti merkitty ja mukavakulkuista metsäpolkua, mutta maisemiltaan varsin tylsää. Lounaan söimme Rysäslammin laavulla, jolla näimme myös yhden reissun tavoitelajeista, kaakkurin. Tästä matka jatkui sitten hiekkatietä ja latupohjia pitkin mäkiä nousten Kuttulammin telttapaikalle Riuttaskorpeen. Matkalla pysähdyimme vielä Pitkäkoskella, jossa oli viehättävä pieni tulipaikka joen rannalla. Kuttulammilla oli todella hieno keittokatos ja näkymä kalliolta järven yli. Iloisena yllätyksenä meille täällä oli myös kaivo, mutta ilmeisesti edellisen yön paikalla yöpyneet Luontoliiton vaelluskurssilaiset olivat tyhjentäneet sen. Onneksi aamuksi vettä oli kuitenkin noussut lisää ja saimme lopulta puhdasta vettä helposti.

Sunnuntaina oli tiedossa pisin päivämatka, kun suuntasimme kohti Helvetinjärven kansallispuistoa. Ihan perille asti emme yhden päivän aikana pääsisi, mutta riittävän lähelle kuitenkin. Reitti kulki jälleen Pirkan taivalta ja latupohjia pitkin. Niitä tulikin kyllä tallattua ihan riittämiin, ajoittain jopa kyllästymiseen asti. Maisemat ei näillä pätkillä olleet mitään erityisen ihmeellisiä, mutta lounastaukopaikka Pyydyslammilla oli hieno. Siellä vierähtikin lopulta useampi tunti, kun päätimme levätä kunnolla ennen päivän loppurutistusta. Yöksi pääsimme upealle Karhukosken laavulle, joka nimensä mukaisesti oli kosken rannalla. Tämä olikin reissun hienoin yöpymispaikka.

Maanantaina jatkoimme perille Helvetinjärven kansallispuistoon. Reitti kulki poikki maalaismaiseman ja tauon pidimme Haukkajoen rannalla. Täällä Mikko herätti vahingossa päiväunilla olleen pohjanlepakon, jota saimme sitten hetken aikaa ihastella varvikossa, ennen kuin se päätti siirtyä parempaan nukkumispaikkaan. Samoin täällä Mikko näki koko matkan ainoan kyyn -onnekkaasti olimme juuri hetki aikaisemmin ohittaneet sen Saran kanssa huomaamatta sitä. Yövyimme Haukanhiedassa Helvetinjärven puolella. Siellä oli todella iso telttapaikka keittokatoksineen ja hiekkarantoineen, mutta myös jonkin verran muita retkeilijöitä. Pariin päivään emme olleetkaan nähneet ketään muita matkan varrella.

Tiistai-aamuna matka jatkui aamu-uinnin ja -palan jälkeen kohti Helvetinkolua. Täällä kansallispuiston puolella maisemat olivat taas huikaisevia ja vanha metsä kaunis ja viehättävä paikka kävellä. Reitti oli vaihteeksi erittäin miellyttävää kulkea, vaikka myös nousuja riitti. Kolulla ja sen viereisellä päivätuvalla olimme päivän ensimmäiset kulkijat, niinpä saimme nauttia lounaasta ja Helvetinjärven huikeista näkymistä aivan rauhassa. Jätimme rinkat päivätuvalle ja suuntasimme muutaman kilometrin päähän Kankimäkeen kioskille. Ajoituksemme oli täälläkin suorastaan täydellinen, saavuimme paikalle samaan aikaan kioskin pitäjien kanssa ja saimme nauttia aivan tuoreista munkeista ja lihapiirakoista. Sara oli silminnähden onnellinen muista ihmiskontakteista ja saipa sekin oman osansa lihapiirakasta. Kolu on aikamoinen turistirysä ja niinpä palatessamme takaisin tuvalla kävi jo aikamoinen kuhina. Me siirryimme suosiolla jatkamaan matkaa kohti viimeistä yöpymispaikkaamme metsässä. Maisemat olivat edelleen hienoja, mutta reitti paikoin varsin haastava jyrkkine nousuineen. Selvisimme kuitenkin hyvissä ajoin Luomajärvelle, jossa oli teltta- ja nuotiopaikka kauniissa niemessä. Seuraavaksi aamuksi oli luvattu sadetta sekä ukkosrintama saapuvaksi, joten päätimme herätä tavallistakin aikaisemmin, jotta pääsisimme edes vähän myräkän alta pois.

Sade alkoikin sitten jo yöllä, eikä ollut erityisen heikkoa, kuten ennustuksessa oli luvattu. Niinpä neljän jälkeen totesimme veden tulevan pohjasta läpi (tämä onkin ainoa kerta, kun ko. teltta ei ole vettä pitänyt, mutta nytkin pysyimme kuivina), joten ei muuta kuin leiri kasaan ja aamupalan laittoon 1,5km päässä olevalle keittokatokselle. Matkalla sinne sade loppui vain alkaakseen uudelleen juuri kun olimme toisen kerran liikkeellä ja juuri ottaneet sadevarusteet pois. Matkaa oli tässä vaiheessa Ruovedelle 13km, kallioisen metsän läpi kulkeva polku kaatuneiden puiden tukkima ja vettä satoi. Ja jos ei satanut, niin metsä oli muuten niin märkä, että joka tapauksessa kastui. Lopulta kulkeminen liukkailla kalliorinteillä oli niin haastavaa, että päästin Saran juoksemaan vapaana, jotta välttyisimme pahemmilta haavereilta ja koira pääsisi itse hakemaan itselleen helpoimmat kulkuväylät. Hirveällä raivolla ja sisulla pääsimme lopulta metsästä pois tielle, jota pitkin oli enää 5km matkaa Haapasaaren mökkikylään. Matkalla pidimme vielä pari lyhyttä taukoa, mutta pahaenteinen ukkosen jylinä sai meidät jatkamaan matkaa varsin rivakasti. Onneksi näin, sillä alle kilometri Haapasaareen kylmä tuuli nousi yllättäen, musta pilvi vyöryi taivaan yli ja saareen johtavalta sillalta näimme salamat järven päällä. Siinä kohtaa ei rinkkakaan enää painanut selässä niin paljon, kun juoksimme viimeiset sadat metrit ja ehdimme ensimmäisten pisaroiden hakatessa leirintäalueen toimistolle. Siellä istuessamme ensin alkoi tulla peukoalonpään kokoisia rakeita ja sitten meni sähköt. Todettiin vain, että onni oli kyllä matkassa tällä kertaa. Jos olisimme olleet vielä metsässä tai aukealla peltotiellä, niin huonosti olisi voinut käydä. Sara ei ukkosesta välittänyt, näytti lähinnä tyytyväiseltä, että pääsi märästä metsästä pois. Myräkkä jatkui ehkä puoli tuntia ja lopulta meni ohitse yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Pääsimme mökkiimme kuivattelemaan ja vaihtamaan vaatteet, jonka jälkeen huristimme vuokrapolkupyörillä läheiselle Runeberginlähteelle ja siitä Ruoveden keskustaan syömään ja kauppaan. Illaksi olimme vielä varanneet saunan leirintäalueelta, joten saimme pestyä kaikki reissun ravat ja hiet pois. Sillä aikaa Sara nautti kuivasta, lämpimästä ja pehmeästä nukkumapaikasta mökissä. Yöunet sängyssä ja puhtaissa lakanoissa olivat kyllä varsin makoisat.

Torstai-aamuna sitten pakkasimme tavarat viimeisen kerran ja hurautimme bussilla ensin Tampereelle ja sieltä kotiin. Bussimatkoista hauskana yksityiskohtana on pakko mainita se, että pitkästä aikaa jouduin maksamaan Sarasta. Menomatkalla kuitissa luki ”erikoistuote” ja paluumatkalla ”oheispalvelu”. Näille onkin naureskeltu jälkikäteen.

Vaellus oli kokonaisuudessa erittäin onnistunut. Alussa keli oli hieman turhan lämmin, mutta viimeisen päivän myrskyä lukuunottamatta säät suosivat koko matkan. Onnistuimme varusteiden kanssa niin, ettei oikeastaan mitään tullut kannettua turhaan (paitsi EA-tarvikkeita onneksi) eikä mitään myöskään puuttunut matkasta. Ainoastaan se tuli todettua, että 10 päivän vaellus oli kuitenkin vähän liian pitkä. Ei niinkään matkan takia, vaan koska ruokaa joutu kantamaan niin paljon, että ensimmäisinä päivinä rinkat olivat vähän turhan painavia suunniteltuun matkaan ja yllättävän hankalaan maastoon nähden. Uusia kansallispuistovalloituksia suunnittelemme siis jo.