Kulunut vuosi on ollut täynnä onnistumisia tokokentillä. Nyt onkin hyvä hetki katsoa taaksepäin, kuinka tähän päästiin.

Vuosi sitten olimme saaneet Saran kanssa sen vuoden koekauden päätökseen, kolme III-tulosta ja niillä voitto toko-irski 2009 -kisassa. Tuskailin paikallamakuu-ongelman kanssa ja harkitsin vakavasti kisauran jättämistä siihen: jos koira ei pysy paikallamakuussa, saa ykköstuloksen tehdäkseen lopuista liikkeistä menettää enää yhteensä 10 pistettä, ja tämä tuntui aika mahdottomalta tehtävältä. Ongelman korjaaminen ei olisi edes mitenkään yksinkertaista eikä toisaalta III- tai II-tulosten keräily tuntunut erityisen mielekkäältä.

Onneksi kouluttajat ja lähipiiri valoivat uskoa: paikallamakuu voidaan saada vielä kuntoon. Pitkän talven aikana treenit jäivät melko vähiin ja toivoin koiran unohtaneen väärän toimintamallin. Muutamissa kimppatreeneissä saimme hyviä häiriöitä ja koiran pysymään paikallaan niistä huolimatta. Toisaalta ongelma oli myös siinä, ettei Sara koskaan treeneissä lähtenyt rivistä muuta kuin kohtuuttoman häiriön seurauksena, joten sitä ei päässyt tästä myöskään korjaamaan.

Paikallamakuu toimimaan!

Keväällä aloitimme taas määrätietoisen treenaamisen, tavoitteena toukokuussa järjestettävät terrierien tokomestaruudet. Paljon häiriötä ja niin haastavia olosuhteita, että sellaisia tuskin kokeissa tulee vastaan. Äärirajojen hakemista treeneissä, jolloin koetilanne tuntuukin helpolta. Paljon onnistumisia, erilaisia palkkausmuotoja ja ehdottomuutta.

Helatorstaina tulikoe Lauttasaaressa ja vähän tuuriakin mukana: tuomari halusi pitää paikallamakuun viimeisenä, kaikkien yksilösuoritusten jälkeen. Ja niin vaan punaturkki pysyi, jo hieman väsyneenä, siellä rivissä, vaikka juuri sillä hetkellä tuli muutama pisara vettä, viereinen koira nousi kesken kaiken seisomaan ja minä jännitin kehän laidassa niin, että taisin unohtaa hengittää. Muutamia kauneusvirheitä yksilöliikkeissä, joiden takia I-tulos jäi piirua vaille, mutta onnistumisen ilo oli silti päällimmäisenä. Ja 4. sija luokassa, ei hassummin mestaruuskisoissa.

Palaset loksahtavat kohdilleen

Seuraava koe oli muutamaa viikkoa myöhemmin. Tässä välissä paljon pohdintaa koiran oikeasta viretilasta ja siihen pääsemisestä sekä tietenkin omasta toiminnasta. Sara kyllä osaa kaikki liikkeet, joten oma henkinen valmentautuminen nousee tärkeimmäksi asiaksi. Koira luottaa kehässä minuun vain, jos minä luotan koiraan. En voi vaatia siltä mitään sellaista, mitä en ole itse valmis antamaan takaisin. Vain keskittymällä itse 100%:sti saan koiran keskittymään. Näillä eväillä saatiin sitten vihdoin se ensimmäinen  I-tulos ehjällä ja tasaisella suorituksella. Aina jää toki parannettavaa, mutta parasta oli kuulla tuomarin ja kilpakumppaneiden kehut iloisesti ja hyvällä vireellä työskentelevästä koirasta. Jälleen 4. sija, vain muutama pisteen päässä palkintosijoista.

Sateessa SM-kisoissa

Kesäkuun puolivälissä kälyni, joka kisaa omien staffiensa kanssa tokon ylimmissä voittaja- ja erikoisvoittajaluokissa, tiedustelee olisinko kiinnostunut tulemaan Saran kanssa staffiyhdistyksen joukkueeseen SM-kisoihin. Pikaisen aikataulujen sumplimisen (joukkue kasataan toiseksi viimeisenä ilmoittautumispäivänä) ja projektin vaativuuden selvittämisen jälkeen uskaltaudumme mukaan, varakoirakoksi. Tällaisia tilaisuuksia ei kuitenkaan tule montaa kertaa kohdalle! Jännäämme vielä Saran juoksua, joka alkaakin juuri sopivasti ja ehtii loppua ennen kisoja. Ja sitten kaksi viikkoa ennen kisoja saan kälyltäni puhelun, jonka sisällön arvaan jo ennen vastaamista: toinen avoimen luokan koira on sairastunut, joten Sara on nyt virallisesti joukkueessa. Voi apua!

Lähtölistat julkaistaan kisaviikolla: varakoirakot starttaavat luokkien viimeisinä ja alokasluokkaan on ilmoitettu yli 80 koirakkoa! Ja jotta tässä ei olisi jo riittävästi haastetta, sääennuste lupaa koko kesän kestäneiden helteiden keskelle juuri kisapäivänä Imatralle kaatosadetta ja ukkosmyrskyä. Siispä otamme tavoitteeksi hyväksytyn tuloksen saamisen, etenkin kun helteiden ja juoksun takia treenit on jääneet hyvin vähiin. Kaikki valmistelevat treenit onnistuvat kyllä ihan nappiin, joten mitään suurta katastrofia ei pitäisi olla tiedossa. Mutta koskaan en ole makuuttanut koiraa sateessa, joten sen onnistumisesta ei ole mitään takeita.

Kisapäivänä kukonlaulun aikaan startti kohti Imatraa. Perillä sataa parhaimmillaan kaatamalla, mutta saan Saran menemään ongelmitta liikkeestä maahan urheilukentän vesilätäkköiselle juoksuradalle. Hyvä hyvä. Pitkän odotuksen aikana ehdin jännittämään ja kannustamaan joukkueemme muita koirakoita. Valitettavasti vesisade ja märkä maa oli staffien suorituksissa kompastuskivenä, eikä I-tuloksia tullut.

Sitten lopulta meidän vuoro, sadekin laantuu sopivasti. Alokasluokka on jaettu kolmeen kehään, joten aina kahden tai kolmen liikkeen jälkeen pääsee palkkaamaan koiran. Eka kehä menee nappiin, toisessa hermoilen hieman itse, kolmanteen skarppaan ja saan Saran oikeaan vireeseen. Lopuksi tuomari kehuu koiraa ja minä kiitän tuomaria ykköstuloksesta –siitä olen varsin varma, sillä yhtään kasia huonompaa en ainakaan nähnyt tuomareiden antavan. Tosin kehän laidan kannustusjoukkomme eivät myöskään nähneet kaikkia pisteitä, joten lopullista pistemäärää ja sijoitusta joudumme odottamaan vielä monta tuntia. Lopulta kuulen, että teimme omat ennätyspisteet ja sijoituskin isossa joukossa hienosti 12.! Tätä en voinut hurjimmissa toiveissanikaan kuvitella, Sara oli vielä kaiken lisäksi alokasluokan paras ei-pk-rotuinen! Sara taisi tehdä hyvää pr-työtä, sillä rotua kävi kehän jälkeen kysymässä useampikin kiinostunut.

 Helteessä Helsingissä

Huumassa ilmoitin Saran elokuun lopulle kahteen kokeeseen, jommasta kummasta luulisi sen viimeisen ykkösen irtoavan. Tosin lomailimme vielä tässä välissä, mutta ei Saran kisavire onneksi vaadikaan mitään jokapäiväisiä treenejä.

Ensimmäinen koe näistä on meille kotikoe, kävelymatkan päässä Malminkartanon sirkuskentällä. Helteet jatkuvat yhä ja kuinkas ollakaan saamme taas kokeen viimeisen lähtönumeron. Lisähäiriötä tuovat vielä skeittaajat ja paikallamakuussa koirien ympärillä pörräävät ampiaiset. Mutta Sara ei petä tälläkään kertaa. Jos se yksilösuorituksen alussa onkin hieman nuutunut ja seuraamiset menevät alakanttiin, niin kokeen loppu on täysin nousijohteinen. Sara parantaa virettään ihan huomattavasti ja nappaa loppuun vielä parhaat pisteensä ikinä sekä liikkeestä seisomisesta että hypystä, jonka kanssa olemme myös käyneet taisteluja pitkin vuotta. Ja jotta pelkässä koulutustunnuksen saamisessa ei olisi jo riittävästi, yllämme pisteillämme kolmannelle sijalle. Olen pohjattoman ylpeä hienosta terrieristäni, joka ei todellakaan kalvennut pk-rotuisten rinnalla, pikemminkin päinvastoin. Minkä terrieri häviää palveluhalussa paimenkoirille, se voittaa taistelutahdollaan mennen tullen!

Nälkä kasvaa syödessä

Siitä asti, kun Sara tuli pentuna kotiin ja aloitimme tokon treenauksen, on TK1 ollut tavoitteenani. Jossain vaiheessa olin jo luovuttaa kokonaan, kun Saralla oli ”huutele sinä vaan siellä, minä teen mitä minua huvittaa” -vaihe. Välillä harmittelin sitä, että taitavammissa käsissä koira olisi jo vaikka miten pitkällä. Viime talvena vielä pohdin jatkammeko ollenkaan vai jätetäänkö homma tähän. Nyt katse on suunnattu tiukasti seuraavaan koekauteen ja on meillä jo voittajaluokankin liikkeitä työn alla, mistä saankin välillä lempeää kuittailua puolisoltani. Mutta niin kauan kuin meillä on treenatessa kivaa, katsomme miten pitkälle rahkeet riittävät – sekä minulla että koiralla.

Tavoitteista

Tälle vuodelle meillä oli tavoitteena saada paikallamakuu toimimaan ja sen myötä ensimmäinen ALO1. Tämän saavutimme moninkertaisesti. Jokaisessa kokeessa oli paljon hyviä juttuja ja onnistumisia, vaikka sellaista ihan täydellistä nappisuoritusta ei mihinkään osunutkaan, tosin ei myöskään täydellisiä epäonnistumisia. Yhtään liikettä ei mennyt tänä vuonna nollille. SM-kisat oli kokemuksena todella ainutkertainen ja unohtumaton ja tietenkin I-tulos sieltä ihan huippujuttu. Lisäksi muistelen lämmöllä kaikkea sitä kannustusta ja positiivisia kommentteja, joita olemme tänä vuonna saaneet niin kouluttajilta, kilpakumppaneilta kuin tuomareiltakin. Se, että Saran iloisuus näkyy sen työskentelyssä ja välittyy myös katsojalle, on kaikkein paras palaute, jonka voin itse saada.

Ensi vuonna korkkaamme avoimen luokan jossain vaiheessa keväällä. Sitä ennen yritämme päästä kurssille/ryhmätreeneihin hiomaan liikkeet kisakuntoon. Ensi vuonna tavoitteena on siis saada AVO1 -ja jos se irtoaa helpolla, niin toki useampikin. Muista harrastuksista olisi kiva lämmitellä mejää jossain vaiheessa (se oli tänä vuonna myös ajatuksissa, mutta liian kuuma kesä ei innostanut siihen) ja agiliitaaminenkin ihan omaksi huviksi voisi olla hauskaa.

Kiitos kaikille uusille ja vanhoille tuttavuuksille kuluneesta vuodesta!

Tokoterveisin, Rixu ja Sara