Eilen vietin päivän vaihteeksi Saran kanssa kahdestaan.

Ensimmäinen etappi oli Kirkkonummella eläinlääkäriasema Vetset, jossa eläinlääkäri Päivi Vanhapelto tutki Saran silmät nyt kolmannen kerran. Kaksivuotiaana silmät olivat terveet, reilu vuosi sitten toisesta silmästä löytyi epäilyttävä kaihin alku ja nyt sitten haettiin varmistus silmien tilanteeseen. Viime kerralla löydetty pistemäinen muutos oli pysynyt samana, mutta nyt taas toisesta silmästä löytyi pieni hahtuva, kaihiviiva, eli kaihidiagnoosi varmistui. Kaihi sijaitsee tässä tapauksessa linssin ulkoreunassa ja on vielä hyvin pieni ja lievä muutos, joten Saran elämään ja näköön se ei todennäköisesti tule vaikuttamaan millään tavalla. Ikävältähän tämä tietenkin tuntuu, mutta onneksi koiran kannalta tilanne on ainakin tällä hetkellä ihan sama kuin ennen diagnoosia. Eläinlääkäri suositteli seurantatutkimusta kahden vuoden päästä, eli sitten katsellaan seuraavan kerran minkälaista muutosta on silmiin tullut.

Sen jälkeen, kun Sara sai ensimmäisen kaihiepäilysdiagnoosinsa, on irskeiltä löytynyt kaihia enemmänkin. Kaikki ovat olleet diagnosointihetkellä yli 5-vuotaita ja osa näistä nuorempina terveiksi tutkittuja. Kaikilla koirilla onneksi löydökset ovat olleet lieviä muotoja. Toivottavasti nyt mahdollisiman moni ihan kotikoirankin omistaja tutkituttaisi irskejään, ja nimenomaan siis niitä 5-vuotiaita ja vanhempia, jotta saataisiin kattavampi kuva kaihin esiintyvyydestä. Saran tutkinut eläinlääkäri oli sitä mieltä, että koska muutokset ilmenevät vasta keski-ikäisillä koirilla ja ovat lieviä, ei näkö ehdi koiran elämän aikana huonontua ainakaan niin paljoa, että se häiritsisi huomattavasti koiran elämää ja voi jäädä kokonaan omistajalta huomaaatta tai vaihtoehtoisesti muutokset voivat peittyä vanhuusiän kaihin alle.

Silmäpeilauksen lisäksi Saralle tehtiin virallinen sydänkuuntelu, jonka tulos oli täysin terve :).

Kirkkonummen jälkeen matkustimme junalla Helsinkiin, jossa ensin kiertelimme kaupungilla ja pistäydyttiin Stockalla. Sara sai tapansa mukaan paljon positiivista huomiota osakseen, se kun osaa käyttäytyä niin hienosti ja rauhallisesti ihmisvilinässä. Useampikin rapsuttamaan pysähtynyt kysyi, miten se on noin rauhallinen. No, se on Sara. Saran ehdottomasti paras puoli tulee esiin silloin, kun sen kanssa matkustetaan, käydään vieraissa paikoissa ja kuljetaan ihmisten ilmoilla. Se on rauhallinen ja tyyni, ei hötkyile ja suhtautuu kaikkiin asioihin niin, ettei mun koskaan tarvitse olla huolissani siitä, mitä se keksii seuraavaksi. Sara on osallistunut jopa useamman tuhannen ihmisen mielenosoitukseen Helsingin keskustassa samalla tyyneydellä, jolla se kulkee Stockalla iltapäiväruuhkassa tai täydessä asemahallissa. Ja kaikille sitä tervehtiville ihmisille se suo ystävällisen hännänheilutuksen ja nauttii saamastaan huomiosta.

Illan päätteeksi Sara pääsi vielä maskotiksi kuoron treeneihin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Siellä se sai syödä puruluuta sillä aikaa, kun me kuorolaiset lauloimme. Joitakin vuosia sitten Sara osallistui useamminkin kuoron treeneihin, joten tämä taisi olla sille ihan tuttua puhaa.

Meillä oli siis mukava laatuaikapäivä Sara kanssa.

Minun luottokoirani, maailman paras punaturkki .