Pääsiäisenä käytiin Oskarin kanssa Imatran KV-näyttelyssä, josta ei tällä kertaa ollut tuomisina kuin silea ERI. Arvostelussa ainoa moite oli hieman suuri koko. Oskari käyttäytyi kuitenkin oikein mallikkaasti ja esiintyi hienosti, kuten aina.

Seuraava koitos olikin sitten huhtikuun lopussa Narvassa 2x kansallisessa näyttelyssä, johon lähdimme taas Miliamin kyydillä. Matka sujui ongelmitta ja nopeasti, eihän matkaa Narvaan ole Tallinnasta kuin 250 km. Perillä hotellilla olimme alkuillasta perjantaina ja ehdimme tehdä pienen kävelylenkin Narvajoen rantaan matkakumppanien kanssa. Hotellilla valitettavasti oli aika levotonta, naapurihuoneissa yksinjätetyt koirat haukkuivat ja remusivat yöhön asti. Oskari onneksi rauhoittui nopeasti siitä huolimatta ja saatiin me sitten muutama tunti nukuttuakin. 

Aamulla mentiin näyttelypaikalle, joka oli saman kadun varrella kuin hotellikin. Saatiin kehän laidalta hyvät paikat ja sitten odotettiin muutama tunti omaa vuoroa. Matkakumppanimme lyhytkarvainen mäyräkoira sekä kaksi staffia olivat samassa kehässä, joten seurasimme mielenkiinnolla tuomaria. Tämä olikin varsin tiukka tapaus ja jakoi koko skaalalla laatuarvosanoja. Siispä minuakin taas jännitti aikalailla kehään mennessä. Arvostelu kesti kauan, tuomari seisotti Oskaria pitkään ja meillä meinasi molemmilla jo vähän kärsivällisyys loppua. Onneksi sitten lopulta kehäsihteeri nosti ERI+SA lätkät näkyviin! Näin ollen Oskari oli ROP+SERT ja valioitui Viron muotovalioksi! 

13062015_10154117895384710_7224879358840

Oskari ROP+SERT, tuomari Miklos Levente Unkari, Kuva Pasi Suominen

Kehän jälkeen lähdimme Oskarin kanssa käymään hotellilla vähän tankkaamassa ja huilaamassa ennen ryhmäkehiä. Oskari saikin otettua hyvin ansaitut päiväunet. Ryhmäkehät alkoivat ajallaan ja pyörivät hyvin sujuvasti. Oskarin kanssa on aina mahtavaa päästä isoon kehään näyttämään sen upeita liikkeitä kun on kunnolla tilaa. Nyt sain sen myös malttamaan seisomaan rauhassa ryhmätuomarin pohtiessa valintojaan ja yllätykseksi meidät poimittiin jatkoon kuuden parhaan joukkoon! Siispä pääsimme vielä tekemään pari lisäkierrosta isossa kehässä. Neljän parhaan joukkoon ei kovassa terrieriryhmässä ollut asiaa, mutta minulle tämäkin oli jo iso juttu :). 

Näyttelyn jälkeen kävimme Myy-mäyräkoiran ja emäntänsä kanssa iltakävelyllä Narvan linnalla, josta oli hienot maisemat joelle ja joen yli Venäjän puolelle. Hotellilla taas jouduimme kuuntelemaan naapurihuoneissa taukoamatta haukkuvia koiria, mutta Oskari onneksi oli niin väsynyt, että nukkui sikeästi. 

13015164_10154112097309710_2565989987883 13096107_10154112874814710_6966273636690

Oskari ROP + SERT / Oskari ja Myy Narvan Linnalla

Aamusta sitten takaisin näyttelypaikalle. Meillä oli taas sama muutaman tunnin odotus edessä, mutta nyt jännitin enemmän muiden tuloksia kuin omaa suoritusta. Onneksi muutkin saivat kaipaamansa sijoitukset ja sertit, joten bussiin saatiin monta uutta valiota. Lopulta sitten pääsimme Oskarinkin kanssa kehään, jossa meni jo varsin rutinoituneesti. Tällä kertaa tuomarin ei tarvinnut kauaa miettiä päätöstään, vaan ojensi ROP-ruusukkeen vain hetken seisotuksen jälkeen. Arvostelu olikin kertakaikkisen upea. Pääsin kehään myös staffin kanssa, kun ROP-kehään tarvittiin handleria. Jaska-junnu yritti pistää sikaillen kehässä, mutta saatiin kuitenkin kunnialla kehä päätökseen ja Jaska oli jun-ROP ja VSP.

13094211_10154117895449710_5935933011638

Oskari ROP, tuomari Irina Obapolenko. Kuva Pasi Suominen

Ryhmäkehässä minulla oli jo valmiiksi sellainen olo, että nyt pistetään parasta ja toistetaan eilinen. Oskari oli jos mahdollista vieläkin parempi kehässä ja niin meidät taas poimittiin jatkoon. Vaikka tälläkään kertaa ei lopulta ollut asiaa neljän parhaan joukkoon, niin nyt osasin nauttia joka hetkestä kehässä.

Jälleen kerran kiva ja onnistunut näyttelymatka. Saimme paljon uusia tuttavuuksia ja uusia reissujakin on jo pohdittu. Oskarin kanssa on mukavaa ja vaivatonta matkustaa ja onpa sen kanssa kehässäkin kiva käydä ;)

13051491_10154114922379710_3729271509019

Oskari 2xROP, SERT, EE MVA. Kuva Pasi Suominen